|
Tallinan koiratarhalla oli huhtikuussa
2002 musta villakoirauros, joka oli lopettamisuhan alla. Koira oli
löytynyt Tallinan kaduilta, mutta sitä ei sitten koskaan kukaan
kaivannut.
Koira on noin 6-7 vuotias.
Villis löysi uuden kodin Lauttasaaresta. Kiitos kaikille, jotka
auttoivat Villiksen uuden elämän alkuun.
19.5.2002, kirje Villiksen uusilta omistajilta
Villis on nyt saanut oman nimen, Mobutu. Kävimme sen kanssa
eläinlääkärissä ja siltä poistettiin kolme heiluvaa hammasta,
hammaskivet ja tehtiin muutenkin perusteellinen terveystarkastus.
Mobutu on hurmannut koko perheen. Se tykkäisi kävellä ulkona vaikka
maailman ääriin saakka, mutta meidän pitää hiukan jarrutella sitä nyt
ainakin sen antibioottikuurin ajan, koska sillä ei ole mikään kovin
mahtava peruskunto, rassulla.
Se tulee myös hyvin toimeen kissojeni kanssa, vaikka aluksi ei oikein
tiennyt, mitä ihmettä ne ovat ja koetti innostaa niitä haukkuen
leikkimään.
Nyt se on jo oppinut, etteivät kissat tykkää haukkumisesta. Sitä se ei
kyllä näytä tajuavan, ettei kissat tykkää ihan kauheasti siitä, että hän
hoitaa niiden naamaa suurilla nuolaisuilla...mutta meidän kolme
löytökisuamme ovat onneksi kaikki koiriin tottuneita, joten ne osaavat
ottaa rennosti moiset hellyydenosoitukset.
Mobutu on hyvin kiltti, mutta potee jonkinlaista tuubikammoa; sitä ei
haittaa ollenkaan, että sivelen kaljuja, hilseileviä kohtia Tummelilla,
mutta se saa tajuttoman sätkyn nähdessään Tummeli-tuubin. No, sillähän
voi olla vaikka mitä ikäviä kokemuksia, joten koetamme totuttaa sitä
tosi varoen tuubeihin...
Kotona se on kiltti, ja nätisti jopa yksin jäädessään (tätäkin
harjoittelemme varoen), mutta ulkona sitä ei voi jättää mihinkään
sidottuna sekunniksikaan ilman, että se louskuttaa hurjasti. Mutta
varmasti tämäkin korjaantuu, kunhan se saa takaisin perusturvallisuuden
tunnun. Kovasti se meitä vahtii, ja koirapuistossakin pitää koko ajan
silmällä, ettemme livahda tiehemme.
Se rakastaa vettä ja pesemistä (outo koira!!) muttei ymmärrä uimisen tai
kahlaamisen päälle (ja on siinä mielessä käänteinen edelliseen koiraamme
nähden, joka inisi heti rannalle päästyään ja livahti veteen, jos silmä
vältti, mutta karttoi kylpyhuonetta kuin ruttoa).
Yöksi se kömpii sänkyyn nukkumaan. Näyttää siltä, että Mobutu on asunut
omakotitalossa, koska se ei ymmärrä postiluukusta tipahtavia lehtiä,
mutta osaa sen sijaan olla (avomieheni vanhempien) pihassa kauniisti
puutarhaa laitettaessa. Olemme varmuuden vuoksi pitäneet sillä vielä
pihassakin päällä kävelyvaljaita ja maassa laahaavaa narua, jotta saamme
sen kiinni, jos se päättää pinkaista jonnekin (ei kyllä siltä näytä, se
on koko ajan silmä tarkkana siitä, ettei joudu muualle).
Omituinen koira se on siinä mielessä, että se tykkää ottaa aurinkoa!
Parvekkeella lukiessani se tunki puoliväkivaltaisesti syliin, mutta se
on aika iso ja luiseva, joten raahasin sisältä korituolin (´johon se
spontaanisti kiipeää päiväunille) aurinkoon oman tuolini vierelle.
Siihen se sitten kiipesi tyytyväisenä tuhisten ja haukotteli
onnellisena! Vähän hassulta se kyllä näyttää, sillä korituoli on sen
verran pieni, etä Mobutu täyttää sen kerällä kokonaan. Myös puutarhassa
se hakeutuu paisteisimpaan paikkaan. Aluksi olin vähän huolissani, kun
se on kuitenkin musta koira, ettei se rassu saa kauheaa
auringonpistosta. Mutta sitten keksimme, että se ei pistä pahakseen, jos
sitä kastelee kädenlämpöisellä vedellä KASTELUKANNUN avulla, vaan
ilahtuu kovasti ja jopa menee kannun viereen ja vinkuu lisää... mahtaa
naapureilla olla ihmettelemistä. Ehkä sen iho vielä kutisee
eläinlääkäriltä saadusta kutinaa hillitsevästä sampoosta huolimatta, ja
vesi lievittää kutinaa tilapäisesti?
Niin että mukavasti meillä sujuu, vaikka nyt aluksi on niin hurjasti
kaikkea muistettavaa, antibiooteista ja tummelirasvailuista alkaen.
Koska Mobutu toimii näinkin hyvin kissojen kanssa, se viettää suurimman
osan ajasta minun luonani, ja tarpeen tullen sitten vanhempieni luona.
|
