|
Kyseessä on Tallinnasta löytynyt
valkoinen isovillakoiranarttu. Se on nimetty Fionaksi ja sen perustiedot
ovat sivuilla
http://www.pelastetaankoirat.com/ -> galleria.
Fiona on löydetty kesäkuun alussa 200 km:n päästä Tallinnasta toisen
samanlaisen nartun kanssa. Molemmat olivat huonokuntoisia ja Fionalla
myös luoti rinnassa, mikä leikattiin Tallinnan pieneläinklinikalla ja
haava on jo parantunut.
Viron eläinsuojeluyhdistys oli kuullut yhdistyksestämme ja pyysivät
meiltä apua kodin etsimisessä, Virossa kun kuulemma villakoirille,
etenkään nartuille, ei tahdo löytyä (hyviä) koteja (!!).
Myös kasvattaja on saatu jäljitettyä ja myös hän tahtoisi Fionalle kodin
Suomesta, koska tietää, että täällä koirista pidetään hyvää huolta.
Kasvattajan nimeä en ole saanut vielä omalta yhteyshenkilöltämme, mutta
hän haluaa joka tapauksessa olla tekemisissä ottajan kanssa, mikäli se
heille sopii.
Toinen villakoirista, arempi, on koeajalla virolaisessa kodissa.
Fiona on kiltti ja ystävällinen, hiukan arka.
Fiona on noin 4 vuotta vanha, säkä ehkä noin 50 cm. Se tulee muiden
koirien kanssa hyvin toimeen, mutta joitain ihmisiä arastaa.
Fiona kärsii myös eroahdistuksesta. Se ollut pisimmillään 7 tuntia
yksin, minä aikana on alkanut haukkumaan, muttei ole tuhonnut paikkoja.
Fiona on tällä hetkellä edelleen klinikalla hoidossa. Se oli välillä
ollut myös kasvattajan luona, mutta toipuminen ja eroahdistus olivat
syinä, miksi sen on parempi olla klinikalla, missä on koko ajan ihmisiä.
Fiona pääsisi Suomeen aikaisintaan elokuun alussa (huonokuntoisuuden
vuoksi sille ei kuulemma heti voitu antaa edes rabiesrokotusta).
***
Fiona on löytänyt uuden kodin Suomesta.
 
|